Toiminta aloitettiin metsäpuun taimilla; metsäkuusi, rauduskoivu, lehtikuusi ja mänty. Vuonna 1997 aloitettiin kasvihuonekurkun viljely. Aluksi viljeltiin perinteisesti luonnonvalomenetelmällä. Vuonna 2001 aloitettiin kurkun ympärivuotinen viljely. Vuonna 2005 alkoi myös tomaatin ympärivuotinen kasvihuoneviljely.
Vuodesta 1997 lähtien on viljelty kasvihuonemansikkaa. Taimet tulevat Hollannista. Kasvihuonemansikkaa toimitetaan kauppoihin vapusta juhannukseen.

Kasvihuoneita on kuusi, yhteensä n. 5500 m2, josta ympärivuotisessa viljelyssä reilu 3000 m2. Lisäksi on tuotantoa palvelevia rakennuksia, kuten hakevarasto, lämpökeskus, korjaamo ja varastotiloja sekä majoitustiloja esim. harjoittelijoiden majoittamiseen.

Sähköenergiaa tuotanto kuluttaa n. 500 000 kWh/kk. Lämmitys hoidetaan kotimaisella hakkeella, joka haketetaan itse 2000 – 3000 m3/v.
Kasteluvesi otetaan omista kastelualtaista, joihin raikas vesi tulee lähteistä.

Kurkulle ja tomaatille annetaan yhteyttämisen edistämiseksi hiilidioksidia, joka tulee säiliöautolla Aga Oy:ltä Porvoosta.

Kurkkua tuotetaan n. 5 kg/m2/vko yhteensä n. 10 000 kg viikossa. Tomaattia n. 1,5 – 2 kg/m2/vko yhteensä n. 2000 kg viikossa.